|
Vertaisryhmät
Mielekästä ja
kuntoutumista tukevaa toimintaa ovat tarjonneet Kaippari
ry:n vertaisryhmät Billnäsissä Karjaalla.
Keskiviikkoisin joukko asukkaitamme on osallistunut
Kaipparin kädentaitojen ryhmiin. Sosiaaliset taidot ovat
karttuneet ja osaamisen ja onnistumisen tunteet luoneet
iloista mieltä.
Kuntoutusohjaajamme kertoo
yhteistyöstä:
”Tauno ja
Ville ovat osallistuneet säännöllisesti Svenin vetämään
puutyöryhmään. He ovat valmistaneet mm. postilaatikoita,
kenkärenkejä, CD-telineitä, suodatinpussi-telineitä ja
taulunkehyksiä. Naisten kädentaitoryhmässä ovat olleet
mukana Maija, Inkeri ja Bertta ja viime aikoina ryhmään
on liittynyt myös yksi mies, nimittäin Erik. Olemme
valmistaneet siellä erilaisia koristeita paperinarusta
ja silkkipaperista, kortteja ystävänpäiväksi ja
pääsiäiseksi. Olemme leiponeet taikataikinasta erilaisia
leivonnaisia. Niitä on tarkoitus laittaa roikkumaan
viljakransseihin, joita olemme viime aikoina työstäneet.
Aika on
kulunut mukavasti Anjan johdolla askarrellessa ja
mukavia jutellessa. Kaiken kruunaa tietysti hyvät kahvit
ja talon leivonnaiset, joita nautimme aina toiminnan
päätteeksi ennen kotiin lähtöä.
Kesällä
saimme osallistua Kaipparin kauden päättäjäisiin
grillauksen ja hyvän ohjelman kera. Kiitoksemme siitä.
Ennen syyskauden alkua saimme kaipparilaiset
vastavierailulle. Myös me tarjosimme grilliherkkuja ja
kahvia, mutta jännittävintä oli kenties kolmiottelu
Rosette vastaan Kaippari. Olimme kohteliaita ja annoimme
vieraiden voittaa (totuus lienee, että olimme
yksinkertaisesti joko huonompia tai ainakin
huono-onnisempia).”
Tekstissä
nimet muutettu.
|